Still working to recover. Please don't edit quite yet.
Emma Goldman
thumb|right|Emma Goldman Emma Goldman (27. kesäkuuta 1869 – 14. toukokuuta 1940) oli venäläissyntyinen anarkisti ja feministi. Hän emigroitui Yhdysvaltoihin 16 vuoden iässä, ja karkotettiin myöhemmin takaisin Venäjälle, jossa hän todisti joitakin Venäjän vallankumouksen tapahtumia. Hän vietti myös vuosia läntisessä Euroopassa, missä hän kirjoitti mm. omaelämäkertansa.[1]
Goldman syntyi juutalaiseen perheeseen Kaunasissa, Liettuassa, jossa hänen perheensä omisti pienen majatalon. Poliittisen sortokauden aikana, joka sai alkunsa Aleksanteri II:n murhasta, hän muutti perheensä mukana Pietariin kolmentoista vanhana. Pietarissa taloudellinen tilanne pakotti hänet lopettamaan koulunkäynnin ja työskentelemään tehtaassa. Tehdastyö sai Goldmanin kiinnostumaan vallankumouksellisista ideoista, ja hän sai itselleen kappaleen Nikolai Tšernyševskin romaanista "Mitä on tehtävä?", joka sai hänet innostumaan vallankumouksellista ajatuksista.
Hän pakeni 15-vuotiaana Amerikkaan siskopuolensa kanssa kieltäydyttyään isänsä järjestämästä avioliitosta. Haymarketin mellakan jälkeinen neljän anarkistin hirttäminen veti nuoren Goldmanin anarkistiliikkeeseen, ja 20-vuotiaana hän päätti ryhtyä vallankumoukselliseksi. Tähän aikaan hän oli ollut kymmenen kuukautta naimisissa toisen venäläisen emigrantin kanssa. Avioliitosta ei tullut mitään, joten Goldman jätti miehensä ja muutti New Yorkiin. Siellä hän pysytteli virallisesti naimisissa olevana niin kauan, kunnes sai Yhdysvaltain kansalaisuuden.
New Yorkissa Goldman eli Alexander Berkmanin kanssa, jonka rinnalla hän toimi Yhdysvaltain anarkistiliikkeen johtotehtävissä. Koska hän puolusti Berkmania jälkimmäisen yritettyä murhata Henry Clay Frickin, amerikkalaisen teollisuusmiehen, hän joutui huonoon valoon viranomaisten silmissä. Berkman (tai Saša, joka oli Goldmanin hellittelynimi hänelle) joutui vankilaan moneksi vuodeksi.
Hänet vangittiin 1893 ja suljettiin Blackwells Islandin rangaistusvankilaan julkisesti yllytettyään työttömiä työläisiä "pyytämään töitä, ja jos niitä ei annettaisi, pyytämään leipää, ja jos sitä ei annettaisi, ottamaan leipää." Tämä kehotus on tiivistelmä haltuunottamisesta, jota anarkokommunistit, kuten Pjotr Kropotkin, kannattivat. Voltairine de Cleyre piti luennon Emma Goldmanin puolustukseksi vastaukseksi hänen pidättämiselleen. Goldman oli saanut yllyttämisestään vuoden tuomion, jonka aikana hän kiinnostui hoivatyöstä, josta oli tuleva hänen pääelinkeinonsa myöhemmin.
10. syyskuuta 1901 hänet pidätettiin uudelleen yhdeksän muun ihmisen ohella ja häntä syytettiin salaliitosta murhata presidentti William McKinley. Goldmanin seuraaja, Leon Czolgosz, oli ampunut McKinleytä muutamia päiviä aiemmin. Itse asiassa Goldman oli tavannut Czolgoszin ainoastaan kerran lyhyesti, muutama viikko sitten. Hän ei suostunut ottamaan vastuuta seuraajistaan, jotka käsittävät typeryydessään hänen sanansa väärin.
11. helmikuuta 1916 Goldman pidätettiin ja vangittiin uudelleen, tällä kertaa koska hän oli levittänyt ehkäisykirjallisuutta.
Seuraavina vuosina hän varautui aina pidätykseen pitäessään puheita, ja kantoi siksi mukanaan aina kirjaa noustessaan puhujapönttöön.
Hänen kolmas vankituomionsa tuli 1917, tällä kertaa värväyksen estämisen suunnittelusta. Berkman ja Goldman olivat molemmat mukana perustamassa asevelvollisuuden vastaisia liittoja ja organisoimassa ensimmäisen maailmansodan vastaisia mielenosoituksia. Hänet vangittiin kahdeksi vuodeksi, minkä jälkeen hänet karkotettiin Venäjälle. Karkotuskuulemisessa J. Edgar Hoover, joka toimi kuulemisen johtajana, luonnehti häntä "yhdeksi Amerikan vaarallisimmista naisista".
Karkotus tarkoitti sitä, että Goldman todistaisi Venäjän vallankumousta itse paikalla. Saapuessaan Venäjälle Goldman oli valmistautunut tukemaan bolševikkeja huolimatta ensimmäisessä internationaalissa syntyneessä vastakkainasettelussa valtiokommunistien ja anarkistien välillä. Mutta nähdessään poliittisen sorron, byrokratian ja pakkotyön Venäjällä sai Goldmanin kirjoittamaan kirjan "My disillusionment in Russia" ja "My further disillusionment in Russia", joissa hän puhuu pettymyksestään bolševikkien vallankumoukseen.
Kokemukset bolševikkivallankumouksen pyörteissä saivat Goldmanin vaihtamaan suhdettaan väkivaltaan. Kun puna-armeijaa käytettiin lakkoilijoita vastaan, Goldman hylkäsi väkivallan muuten kuin itsepuolustustarkoituksissa.
Vuonna 1936 Goldman matkusti Espanjan sisällissotaan tukemaan vallankumousta ja taistelemaan Francon fasismia vastaan.
Emma Goldman kuoli Torontossa, Kanadassa ja haudattiin Chicagoon.
